Levyarvio - Wolf Parade

Wolf Parade: Apologies to the Queen Mary (CD Sub Pop)

Montrealilainen Wolf Parade on vasta parin vuoden ikäinen yhtye, mutta ainakin minä uskallan ennustaa yhtyeelle loistavaa tulevaisuutta. Musiikillisesti Wolf Parade kuuluu samaan genreen kuin Bunnymen-osiossa mainitut tuoreet 80-lukuisesti synkistelypoppaavat post punk –yhtyeet, mutta tyyliltään Wolf Parade on monia kollegoitaan rujompi ja punkimpi. Yhtyeen viehätys perustuu osittain köppäisiin rumpusoundeihin ja hieman huojuvaan soitantaan, mutta enemmän tietenkin hyviin biiseihin ja raikkaaseen meininkiin.
Levytysuransa Wolf Parade aloitti nopeasti perustamisensa jälkeen kahdella omakustanteiselle EP:llä, jotka vakuuttivat usalaisen Sub Popin kiinnittämään yhtye talliinsa. Sub Pop –debyyttinsä yhtye teki heinäkuussa neljän biisin EP:llä, jonka perusteella minä olin valmis nimeämään Wolf Paraden vuoden tulokkaaksi. Täysosuma-EP:n jälkeen odottelin kympin albumia, mutta sitä yhtye ei valitettavasti kyennyt tekemään, vaikkakin melko lähelle pääsi.
Apologies to the Queen Mary on 12 biisin kokoelma, joka on tehty ilman minkäänlaista kaunistelua. Jos hifistely on kaunista, niin albumin äänimaailma on äärettömän ruma täynnä töksähtävää rummutusta, vanhanaikaisia syntikoita, rujoja kitaroita ja vokalisointia, jolla olisi lähdetty pois ennen kertosäettä esteettisvammaisten idols-tuomarien edestä. Tästä kaikesta on tehty kokonaisuus, jonka hienouden ymmärtäminen voi olla joillekin aivan ylivoimaisen vaikeaa.
Toivottavasti Wolf Parade jatkaa uraansa samoilla linjoilla vielä pitkään ja löytää paikkansa kymmenien tuhansien ihmisten sydämistä ja viihtyy keskuudessamme useamman albumin verran. Viisitoista vuotta sitten eräs Sub Popilla debytoinut yhtye siirtyi toisella albumillaan suuremmalle yhtiölle, myi miljoonia, kiersi maailmaa, teki kolmannen albuminsa ja vain viisi vuotta ensi-LP:n jälkeen vokalisti pamautti haulikolla aivonsa seinälle. Sellaista tarinaa emme Wolf Paradelle toivo.

Levyarvio - Echo And The Bunnymen

(julkaistu Uutis-Häme Plus -lehdessä 3.10.2005)
Echo And The Bunnymen: Siberia (CD Cooking Vinyl)

Vuonna 1978 Liverpoolissa perustettu ja pari vuotta myöhemmin debyyttialbuminsa julkaissut Echo And The Bunnymen on ajankohtainen kahdestakin syystä. Syyskuussa ilmestyi yhtyeen yhdeksäs (tai kerettiläisen laskentatavan mukaan kymmenes) studioalbumi Siberia ja toiseksi viime vuosina on tullut uusia bändejä Iso-Britanniasta (Bloc Party, Franz Ferdinand, Kaiser Chiefs…) ja USA:sta (Interpol, Killers…), joiden musiikista kuulee, että 20 vuoden takaiset Bunnymen-albumit ovat pyörineet teinivuosina vinyylisoittimissa. Lisäksi mm. brittilistalla top tenia hätyytellyt Editors on haastatteluissa vannonut Pupumiesten nimeen.

Echo And The Bunnymen on aina musiikissaan pohjannut brittiläiseen punkiin, 70-luvun David Bowieen sekä 60-luvun amerikkalaiseen vaihtoehtorockiin tyyliin The Velvet Underground ja The Doors ja muodostanut omanlaisen tunnistettavan melodramaattisen soundinsa, joka on vuosien saatossa kasvanut suuremmaksi, mutta ei kuitenkaan sellaiseksi, jota kuvataan haukkumasanalla tuotettu. Jos yhtyettä pitäisi lyhyesti kuvata, hommasta selviäisi ilmaisulla ”tyylitajulla tehtyä hieman synkeämielistä kitarapoppia”.

Alkuaikoinaan Bunnymen oli osa 70/80-lukujen vaihteen post punk –liikettä, mutta jo toisella levyllään yhtye hieman kaupallisti ilmaisuaan ja saavutti ensimmäisen top ten –sijoituksensa. 80-luvun puolessa välissä Bunnymen listattiin yhdessä U2:n ja Simple Mindsin kanssa brittirockin tärkeimmiksi toivoiksi. U2 kasvoi maailman suurimmaksi bändiksi, Simple Minds stadion-luokkaan, mutta vain väliaikaisesti ja Bunnymen jatkoi tasaisen suosion uraansa hajoamiseensa (1988) asti saavuttaen numeroissa mitattavaa menestystä, mutta myös vahvaa fanikannatusta.

Bunnymenin toinen elämä alkoi 1995 varovaisesti perustajajäsenten Ian McCullochin ja Will Sergeantin Electrafixion-yhtyeellä, josta parissa vuodessa muodostui uusi Echo And The Bunnymen, joka on nyt edennyt neljänteen albumiinsa.

Toisella kierroksella Bunnymen on tehnyt hienoja albumeja, mutta suosio on jatkuvasti mennyt alaspäin. Musiikillisesti yhtye ei ole 80-lukuisessa terässä, mutta ilman parempaa menneisyyttään Bunnymenissa ei olisi muuta moitittavaa kuin liiallinen tasaisuus. Siberialla on komeita biisejä kuten avauskaksikko Stormy Weather ja All Because of You Days sekä In the Margins ja Everything Kills You ja albumi on minunkin soittimessani pyörinyt tiuhaan pelkästä kuuntelemisen halusta. Levyllä on kuitenkin deja vu –tunnelma, mutta onneksi pystyn paikallistamaan, että olen kuullut jutut aiemmin Bunnymenin vanhemmilla levyillä enkä minkään toisen bändin tuotannossa. Samoin on jotenkin hienoa, että en pysty nimeämään viittausta mihinkään tiettyyn biisin, vaan yleisellä tasolla Bunnymenin tuotantoon. Bunnymen on luonut kokonaisuuden ja tunnelman, joka on totaalisesti bändin omaa.

Tätä kirjoittaessani alan kallistua siihen suuntaan, että Siberia on nyky-Bunnymenin paras albumi ja useat soittokerrat eivät johdu pelkästä uutuuden viehätyksestä, vaan siitä että yhtye on oikeasti onnistunut tekemään edeltäjiänsä paremman albumin. Yhtyeen uraa 20 vuotta seuranneena toivon sydämeni pohjasta, että Siberia menestyy ja löytää paikkansa top tenista, jossa yhtye ei ole vieraillut sitten vuoden 1997 paluualbuminsa Evergreenin jälkeen.