2005-12-17

Haastattelu - Boys of Scandinavia


(julkaistu lyhyempänä versiona Sue-lehdessä 12/2005)

Boys of Scandinavian nimeksi sopisi paremmin Not the Boys of Scandinavia, sillä kolmikko pitää majapaikkaansa sopivasti Skandinavian molemmin puolin. Yhtyeestä 2/3 asuu Helsingissä ja se kolmas jäsen Manchesterissa.

Boys of Scandinavian debyyttialbumi Kill the Party ilmestyi marraskuussa ja se esittelee toinen toistaan parempia biisejä, joiden yhteisnimittäjänä toimii post punkin ja electro funkin symbioosi. Vaikka albumikin on jo tehtynä, silti kyseessä ei ole bändi aivan perinteisessä mielessä.
Juhana Lahtinen: - Boys on saanut alkunsa ennenkaikkea tuotantotiiminä. Remix- ja omat tuotannot ovat sitten johtaneet myös ensimmäisen oman albumimme
valmistumiseen. Lisäksi olemme tehneet myös Dj-juttuja kaiken ohessa yhdessä ja erikseen.
Mulle
levyjensoittaminen on osa omien tuotantojen tekemistä ihan sillä simppelillä logiikalla, että levyjä soittaessa voi livauttaa oman työn alla olevan jutun muiden biisien sekaan ja fiilistellä sen toimivuutta. Levyjensoittamisessa on myös erityyppinen vinkkeli biisin toimivuuteen ja tanssittavuuteen. On paljon hienoja biisejä, jotka eivät välttämättä toimi dj-setissä. Mä olen koittanut kuitenkin katsoa Boysien osalta, että ainakin osa toimisi hyvin myös siellä.

Teemu Metsälä: - Me ollaan Juhanan kanssa käyty dialogia musiikin tekemisesta lähes tylsyyteen asti, toistemme projekteja ihaillessa ja myos kriittisesti kommentoimassa. Jostain syystä emme osanneet aiemmin kokeilla, mitä saisimme yhdessa aikaan. Ehkä luulimme olevamme liian kaukana toisistamme musiikillisesti, Juhana hieman perinteisempanä indie-kitaristina ja minä electro-henkisenä ja tyylillisesti sekavana art-pop -suharina. Suhteemme erikoisuuteen vaikuttaa se, että olen viime vuodet asunut Manchesterissa,
joten meidän kommunikointi on väistamättä ollut usein täynnä jälleennäkemisen riemua.
Juhana: - Levyä on väännetty aika paljon netin yli. Olemme kyllä ottaneet
käyttöön about kaikki tavat vaihtaa työtiedostoja ja kommunikoida verkossa. Tämä on mun mielestä ollut hieno työtapa ja vaikuttanut paljon siihen, että olemme pystyneet keskittymään nimenomaan musiikkiin. Luonnollisesti studiotyötä on tehty myös yhdessä nauhoitusten osalta, mutta valtaosa sävellys- ja tuotantoduunista on tehty akselilla Helsinki-Manchester erikseen ja yhdessa ruuvaten.

Teemu: - Mielestäni Boysia ei vielä bändinä ole ollut olemassa fyysisesti, mutta tilanne muuttuu dramaattisesti joulukuussa. Jos olisimme rakentaneet Boys-soundia treenikämpallä, kuulostaisi levy varmasti erilaiselta. Levyä tehdessä useampi kuin yksi ohjelma on otettu haltuun, ja molempien aiempia tuotantokokemuksia hyödynnettiin kovasti. Kahden studion systeemissä pystyimme tekemaan todella nopeita vetoja, esim. Hallucination-biisin kuoromelodiat lauloin sisään heti, kun tulin kotiin huumantuneena Arcade Firen keikalta ja se muutti kappaleen rakenteen ihan viime

hetkellä. Välillä olimme hieman peloissamme kuinka vauhdikkaasti muutimme asioita, mutta se kuuluu myös levyn tunnelmassa.


Työjako hallinnassa

Alun perin Boys of Scandinavia oli tuotantoyksikkö, joka teki omien biisiensä lisäksi tuotantoja ja remixejä manchesterilaiselle Rogerille sekä Violalle. Viime vuonna ilmestyneellä ensimmäisellä omalla biisillään (Worse Than a Girl –biisi kahtena eri versiona Music is Better Volume One –kokoelmalla)esittäjänä oli vielä BoS featuring Tuomo Kuusi, mutta nykyään featuringia ei enää käytetä.
Juhana: - Minä ja Teemu sävellämme, tuotamme ja remixaamme yhdessä molemmat
vähän eri painotuksin toisiamme täydentäen. Tuomo osallistuu biisien rakentamiseen laulamalla jo demovaiheessa, ja tulkintojen pohjalta sovitustyötä tehään lisää. Livebändissä Tuomo laulaa, Teemu soittaa bassoa ja syntikoita ja minä kitaraa. Lisäksi liveen kuuluu oma

miksaajavelhomme Mikko Ojanen, joka on tärkeä osa live-soundia.
Teemu: - Ainutlaatuisen kitarasoundinsa johdosta Juhana on enemmän
vastuuussa kokonaissoundista, minä taasen sanoista ja laulumelodioista sekä groovesta basistin roolissa., soinnutus ja ohjelmointi -osaston mennessä melko tasan. Musiikillisesti tulemme hyvin toimeen, sillä Juhanalla on vahva kokonaisnäkemys ja äärimmaisen rento staili soittaa kitaraa, ja minä taasen olen kulmikkaampi ja rönsyilevämpi ideoiden suhteen. Tästä huolimatta lopputulos ei ole kompromissi vaan enemmänkin dynaaminen synteesi aika
erilaisista vaikutteista.
Juhana: - Boys aloitti remix-meiningilla ja siitä aiomme pitää kiinni myös
jatkossa. Emme ole kuitenkaan kovin tarkkoja profiloitumisesta dj/remix/bändi-osastoille, koska ne ovat kaikki meille luontevia ympäristöjä
nauttia musiikista.
Teemu: - Kun puuhaamme oman Boys-materiaalin parissa, on Tuomo täysillä
mukana

menossa. Tuomo tuli mukaan siinä vaiheessa kun etsimme soundiin sopivaa lauluääntä ja hänen laulunsa vei monia sovituksia tyylillisesti uusiin ja mielenkiintoisempin maisemiin. Odotan myös innolla näkeväni Tuomon livenä, Teemu jatkaa Tuomon esittelyä ja viittaa livellä tuleviin keikkoihin eikä ensimmäiseen henk.koht. tapaamiseen.

Tuomo: - Tähän saakka Jussi ja Teemu ovat tuottajien ja säveltäjien rooleissa joutuneet raatamaan enemmän minuun verrattuna, mutta keikkojen myötä tilanne tasoittuu. Levyn suhteen mun rooli oli tuoda näkökulmia omalla laulullani ja se näkyy siinä, minne biisejä lähdettiin viemään Worse Than a Girl -kappaleen jälkeen.

Tyylit sekaisin

Boys of Scandinavian tyylisuunta on post punkin ja electro funkin sekoitus ja vaikka maailmalla on ko. genren toisessa aallossa toimittu jo muutamia vuosia, niin Suomessa BoS taitaa olla ensimmäinen levyttäjä (siis toisen aallon, ensimmäisen aallon bändeistä tunneituin oli Hefty Load, joka julkaisi albuminsa vuonna 1983). Miten tällainen yhdistelmä on päätynyt BoS:n kotikentäksi?
Juhana: - Tämän jutun kierrätys ja vaikutteet olivat ilmassa kun Boys-tuotantoja aloitettiin. Siellä on paljon sellaisia elementtejä, jotka
kuuluvat mun suosikkeihin ajalta ennen tätä kierrätystä. Mun mielestä Boys-soundista on löydettävissä edellä mainittujen lisäksi aika paljon muitakin vaikuttimia ja mä en usko, että me koemme itseämme puhtaasti funk/post punk -bändiksi.
Teemu
: - Se, että meidän tyylipaletti on kalleellaan punk-funkin suuntaan, johtuu siitä että olemme samoilla apajilla kuin ne projektit, jotka yhdistivät elektronista beattia, funkkia ja kitararäminää aikoinaan ilman ennakkoluuloja ja raja-aitoja. Post punkin näen ennenkaikkea musiikillisena idelogiana. Kärjistaen, jos punk olisi sitä että kitaraa hakattiin ilman, että osattiin soittaa, post-punkissa ymmärrettiin myös soittamattomuuden merkitys, ilman etta osattiin soittaa.

Tuomo: - Mua tää tyylilajikysymys ei ihan hirveesti rassaa ja mun puolesta sellaiset tyypit, jotka vannoo ainoastaan jonkun tietyn tyylilajin – vaikkapa electron - nimeen vois lähettää kuuhun. Musiikkia täytyy lähestyä mahdollisimman vapaasti ja hyvää löytäen melkein ihan mistä vaan. Funk kuuluu meidän musiikissa tarttuvina bassolinjoina, jotka ovat melkeinpä ydin monelle kappaleelle. Electron osuus muodostuu konejutuista, mutta niihin kyllä vaikuttavat myös jälkeenpäin yleisemmin klubimusiikissa, jopa trancessa, esiintyneet elementit. Post punkin sijaan näkyvät mielestäni ehkä enemmän 70-luvun lopun ja sen jälkeisen new waven vaikutukset ilmaisun rohkeudessa ja tinkimättömyydessä, tosin uuden vuosituhannen vinkkelistä. Eli kasassa on kai aikalailla meidän oma näkemyksemme musiikista, joihin on kovin voimakkaasti vaikuttanut nuo mainitut genret.

Levyhylly

Tutustuessani Kill the Party –albumiin löysin vaikutteita mm. Rapturelta, !!!:lta, Joy Divisionilta, Heaven 17:lta. Tunnustatteko kuunnelleenne mainittuja bändejä? Entäs mitä muuta löytyy levylautaselta?
Juhana: - Tunnustan. Mulla on itselläni elektronisen-, popin ja synkkistelymusiikin teko- ja kuuntelutausta. Huomaan nykyään olevani ennakkoluulottomampi musiikin suhteen kuin ennen. Viime viikkoina on tullut kuunneltua The Fallia laajasti, uutta Colderia sekä Reginan hienoa debyyttiä.

Teemu
: - Kaikki listan yhtyeet löytyvät levyhyllystä... artsumpi futuwave-roina ala Lauriee Andresson, alkuperäinen Human League, josta syntyi myos Heaven 17, John Foxx ja Ultravox ja Midge Uren tuotannot ovat selkeitä vaikuttimia, perinteisistä bändeistä Talking Heads, A Certain Ratio ja Paul Haigin Josef K ovat hyviä reffuja. Disco-vetoisemman post-punkin puolelta tietysti PIL ja uusimmista bändeistä eniten olen tykästynyt Ladytronin ultra-autistiseen pastissimeininkiin sekä tietysti Broadcastiin. Kautta linjan uuden polven artistipohjainen electro-pop on hieman hampaatonta, ehkä siksi että kaupallisella puolella tyttö- ja poikabändituotannot ovat suoraan samalla haaskalla, ja tekevat asiat usein selkeästi paljon paremmin, vaikka Suomessa Regina taitaa kyllä näyttää aika monelle tällä hetkellä missä kaappi seisoo.

Tuomo: - Tietysti me ollaan noita kuunneltu ja ne onkin tehny hienoja juttuja! Mä kuuntelin äsken berliiniläistä Kissogramia joka on aika röyhkeetä ('Forsaken people come to me...'), sitä ennen Violan uutta todella hienoa levyä.

Kansainvälisyyttä

Kill the Partyn ovat julkaisseet yhteistyössä manchesterilainen Mate Recordings, joka on aiemmin julkaissut mm. Music is Better –kokoelman sekä BoS-materiaalia 7”-sinkkuina ja mm. Violan levyistä tuttu helsinkiläinen If Society, joten meininki on heti alkajaisiksi kansainvälinen.
Juhana: - Mä toivon, että albumi julkaistaisiin mahdollisimman monessa
maassa. Sinkut ja remixit leviävät jo tällä hetkellä aika hyvin.

Teemu
: - Etenemme rauhallisesti, pää pilvissä ja jalat maassa tämän suhteen. Ennen joulu-tammikuun Suomen-keikkoja ei voi oikeasti arvioida, mihin muskelit riittävät. Soitellen sotaan!

Sing If You’re Glad to Be Gay

Yhtyeen nimi sekä muutamat biisit (esim. Good Looking) ovat jotenkin gay-henkisiä. Miten yhtyeessä tähän mielipiteeseen suhtaudutaan?
Teemu
: - Bändin nimi oli alun perin puolihumoristinen heitto, BoSissa oli kuitenkin hyvä klangi ja se kertoi meistä omalla tavallaan aika paljon, paljastamatta kuitenkaan ihan kaikkea. Minulle pop-musiikki on melkoisen vakava ja ambivalentti taidemuoto ja minun vaikea suhtautua meidän musiikkiin minkäänlaisena poliittisena voimavarana. Tunnelmaltaan BoS-maailma on romanttisen epätoivon ja väkivaltaisen hurmion täyttämä kaaostila ja tätä taustaa vasten riisutut ja avoimet lyriikat ovat väistämättä kohteena erilaisille tulkinnoille. Kaikki tarpeellinen on sanottu levyllä ja jokainen voi vetää johtopäätöksensä. Good Looking -biisin sanoituksen innoittajana oli miellyttämisen tarpeen mekaniikka, sillä kauneuden ja pinnallisuuden alla piilee kaikenlaisia tarkoitusperiä. Mielestäni sanoitusten uudelleenselittely ja tulkintojen pohtiminen voisi antaa niille vääränlaista painoarvoa, ja minulle BoS-todellisuus on moraalista vapaa vyohyke.

Tuomo:
- Boys of Scandinavia nimenä assosioituu mulla vaaleahipiäisten Risto
Reippaiden kesäretkeen ja kaikkihan sen tietää, mihin se sellainen retki johtaa... Se, että haluaako tähän liittää seksuaalisen suuntautumisen, on kunkin oma asiansa. Kannustan toki henkilökohtaisesti jokaista kaappiinsa sulkeutunutta poikaa ja tyttöä, tulemaan sieltä ulos ja tanssimaan vapauden hurmoksessa. Ja silloin ei tee ollenkaan pahaa sanoa itselleen: "Good looking, I must be good looking”.