2006-03-13

Haastattelu - Varjo


(Julkaistu lyhyempänä versiona Sue-lehdessä 1/2006)
Presidentinvaalien jälkeisellä viikolla kuusi vuotta sitten ilmestyi Varjon debyyttialbumi. Presidentinvaalien jälkeisellä viikolla tänä vuonna ilmestyy Varjon uusin albumi. Myös kolme vuotta sitten ilmestyi Varjo-albumi, mutta silloin valittiin kansanedustija.

Suomenkielisen synkistelyrockin ykkösnimi Varjo on tehnyt kolmannen albuminsa Muistijälkiä, joka on taas hieman uudistunutta Varjoa, vaikka jatkaakin perinteisillä linjoilla. Enää ei kannata vertailukohdiksi luetella yli 20 vuoden takaa pelkästään synkistelijöitä, vaan muitakin tyylikumppaneita löytyy, joskaan laulaja-kitaristi Antti Lautala ei täysin yhdy väitteeseeni.
- Ratsian ja Päiden vaikutus näkyy enempi tossa meidän vanhemmassa tuotannnossa, kuten ekan pitkäsoiton aikoihin. Ei niinkään selvästi tällä uudella levyllä, jos ei lasketa ”Kaikki on nyt toisin” -biisiä, joka on aika paljon Ratsia-henkinen rykäys - tosin lähempänä punk ajan Ratsiaa. Uudella levyllä on pyritty kokonaisvaltaisempaan tunnelman kuvaamiseen minimalistisilla sovituksillä ja leijuvalla äänimaisemalla. Monellakin tapaa perinteistä rock-kaavaa rikkoen. Niin meillä kuin noilla edellä mainituillakin bändeillä ne suurimmat vaikuttajat tulivat/tulevat kuitenkin ulkomailta. Nuo bändit muiden aikalaistensa synkkisbändien tavoin ovat toimineet meille suunnannäyttäjinä: ”Että näin poijjaat, kyllä tätä juttua voi suomeksikin tehdä!”
Enemmän samoilla linjoilla ollaan, kun totean että Muistijälkiä olisi voitu tehdä samanlaisena vaikkapa vuonna 1984.
- Tarkotuksella ei olla lähdetty apinoimaan. Me tunnustetaan rootsimme ja jalostetaan hommaa meidän omaksi musiikiksi. Meillä on semmonen musamaku, että digataan nimenomaan tota 80-luvun alun post punk/gothic -brittisoundia vitusti. Eli tommonen tomikolistelu rummuilla ja eteerinen kitaramaalailu on mieleen.

Varjon kokoonpano on elänyt sitten edellisten albumien ja Antin lisäksi vanhasta miehistöstä on jäljellä enää kitaristi Henry Walden. Rumpali Jaani Peuhu lähti Iconcrash-soolouralleen pari vuotta sitten ja lähes alusta asti mukana ollut basisti Kaide Luukkonen erosi yhtyeestä levyn valmistuttua.
- Kaide on Tampereella töissä nuoriso-ohjaajana ja nuoriso-ohjaajien työajathan on tunnetusti silloin kun muilla on vapaata. Meillä on treenikämppä Hesassa ja Kaidelle alkoi käydä liian raskaaksi tre-hki-tre -välin ramppaaminen linja-autolla. Kurjalta tuntui, kun Kaidesta jouduttiin luopumaan, Antti harmittelee ja kertoo jatkoksi, että ”sisäänajossa” oleva uusi basisti Arska Nevalainen debytoi levynjulkkarikeikalla Helsingin Gloriassa 20.1.
Uutta basistia mitenkään vähättelemättä, niin pari vuotta sitten löytyneen rumpalin saaminen oli varmasti kovempi juttu. Varjon nykyinen rumpali on Kailis-nimellä tunnettu Jari Kailokari, joka aikoinaan soitti yhdessä legendaarisimmassa Suomi-synkistelijässä ja Varjon yhdessä esikuvassa eli Kuudes Tunti –yhtyeessä.
- Sopivampaa rumpalia tähän bändiin tuskin löytyy. Kailiksen mukaan tullessa tuntu heti, että nyt ollaan samalla aaltopituudella. Homma on toiminut heti ekoista treeneistä lähtien aivan helvetin hyvin. Kailis hoiti heti ekoissa treeneissä kuusi biisiä suoriltaan läpi hillittömällä tyylitajulla höystettynä. Henkan kanssa oltiin ekojen treenien jälkeen aivan pää pyörällä, että nyt löyty oikee jäbä bändiin. Kailis tosin huolestui treenien jälkeen, kun ei saanu yhdessäkään biisissä lyödä virveliin. Kaikki biisit meni tomeilla. Kallis vehje oli kuitenkin mukana. Seuraavissa treeneissä ja biiseissä oli sitten jo virppakin käytössä, Antti muistelee uuden rumpalin alkuvaiheita Varjossa ja saa yhteistyön toimivuudesta vahvistuksen myös Kailikselta.

- Tietyllä tavalla Kuudes Tunti -histioriani helpottaa Varjon ilmapiirin omaksumista, koska nää kundit pitää sitä musiikkia jopa jotenkin jalustalla. Kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta, vaan saan helpommin kiinni joistain ideoista tai fiiliksistä. Se on jotenkin aika tärkeä asia juuri tän bändin kanssa, koska joskus Varjon musiikki on hyvin, kuinka tän nyt laittaisi, hahmotonta. Tällä en tarkoita mitään kielteistä, päinvastoin. Enemmänkin epä-rockmaista. Kokonaisuutena voisi sanoa että kuulumiseni Kuudes Tuntiin oli yksi suurimpia syitä siihen että mua ylipäätään pyydettiin Varjoon.
Ikäeroakin löytyy rumpalin ja muiden väliltä - jos ei ihan henkisen, niin ainakin fyysisen - mahdollisen isyyden verran, mutta se ei tunnu Kailista haittaavan.
- No ei tässä mitään juniori-pappa -vastakkainasettelua ole. Ehkä mulla on tietynlaista hyötyä siitä kokemuksesta, mitä tuolta on vuosien varrella tullut eri bändeistä ja tilanteista. Viinaa kestän paremmin. Enkä mä omasta mielestäni yritä käyttäytyä mitenkään isällisesti näitä natiaisia kohtaan.

Varjon levyt on julkaissut Futurecords, jolla Parole Records –kumppanuuden myötä kohtuullisesti kokemusta myös ulkomaan väännöistä muiden bändiensä kanssa. Varjoa ei ole toistaiseksi ulkomaille kaupiteltu ja syynä lienee yhtyeen kielivalinta. Antille esittämäni kysymys mahdollisesta kielenvaihdoksesta johti enemmänkin vokaalien yleisen olemuksen pohdintaan.
- Kyllä meitä englanninkielellä vääntäminenkin kiinnostais. Toistaseks ollaan kuitenkin pysyttäydytty suomenkielessä. Monilla suomeksi laulavilla bändeillä biisit on hyvin tekstikeskeiset ja musiikki toimii enempi taustana teksteille. Meidän metodi on päinvastainen. Meillä laulu on yksi instrumentti muiden joukossa. Varjossa on kyse erilaisten tunnelmien luomisesta ja siinä konseptissa jokainen instrumentti on tasavertainen. Tekstit ei ole se pääasia vaan pääasia on kokonaisuus. Tekstit täydentävät tunnelmaa, joka muilla instrumenteilla luodaan. Tekstin ei tarvitse olla tarina tai muulla tavoin selittävä. Se voi olla vaikka vain muutama rivi tai sana. Me pyritään biisien tunnelmissa kokonaisvaltaisuuten.
Kuudes Tunti –yhtyeellä oli aikalaisinaan mm. Musta Paraati, Silmät, Syyskuu ja Liikkuvat Lapset, mutta Varjo on tänä päivänä jokseenkin yksin suomenkielisenä synkistelijänä.
- Kyllähän tänne maahan muitakin alan yrittäjiä mahtuisi. Tulisivat vaan kaapista ulos, heh! Kyllä musta ois hienoa, jos tän tyyppisiä suomeksi laulavia bändejä ois enemmänkin. Tää juttu tuntuu olevan vaan niin undergroundia, kun monet ymmärtää goottirockin nykyään aivan eri asiana, kuin mistä siinä oli alunperin kyse, Antti miettii ja sanavalinnoillansa kaiketi tunnustautuu kuuluvansa siihen joukkoon, joka ei luokittele HIMiä ja The 69 Eyesia gothic rock –bändeiksi.
Haastattelussa ilmeni että viime aikoina ja äänitysten aikoihin varjoaiset ovat kuunneelleet mm. Brian Enoa, Slowdivea, Durutti Columnia, The Churchia, Danse Society, The Chameleonsia, Cocteau Twinsia, Southern Death Cultia, The Curea eli artisteja, joilla kaikilla on varmasti pieni ripauksensa vaikutteita Varjon tuotantoon, niin Antti tunnustautui myös rankemman musiikin kuluttajaksi ja ihailijaksi.

- Toisella tavalla mua on myös kiehtonut englantilaisen 80-luvun alun anarkopunk–bändien kokonaisvailtainen visuaalisuuden, messagen ja musiikin yhdistäminen. Tyyli, jota bändit kuten Crass, Amebix tai Flux of Pink Indians vaalivat. Mä en pidä Varjoa poliittisena bändinä, mutta noissa jutuissa on paljon inspiroivia juttuja poliittisen saarnaamisen lisäksi. Varjon uudessa levyssä tahdoin hyödyntää myös äänikollaasein yhteen nidottuja biisejä noiden mainittujen a-bändien tapaan. Varjon uudella levyllä on myös julistekansi, jossa on kollaasi bändin kuvista vuosien varrelta. Levy + kannet olisi ollut mahtavaa toteuttaa LP–formaatissa, mutta levy-yhtiön julkaisupolitiikasta johtuen levy on tehty vain CD:nä. Vinyylin henkeä vaalien levyn läpi kuuluu vinyylin rahina sekä neulan lasku- ja nostoäänet ja puolen kääntö levyn keskellä. Rahinat äänitettiin studiossa oikeilta levyiltä.
Vaikka politiikkaan päästiin, niin viisivuotissuunnitelmia Varjolla ei ole. Eikä edes kolmevuotissuunnitelmia, vaikka albumeiden vuosilukuja tutkimalla niin voisi luullakin.

- Uusia biisejä ollaan jo alettu tekemään ja useampikin ”hahmotelma” on jo valmiina. Seuraavan levyn ilmestymisajankohtaa on vaikea vielä tässä vaiheessa sanoa, mutta haluttais tehdä uusi levy nopeammin kuin kolmen vuoden päästä. Riippuu pitkälti siitä kuinka pian saadaan albumillinen hyviä biisejä kokoon ja mitkä ovat levy-yhtiön suunnitelmat.