Haastattelu - Tv-resistori

Tv-resistori: Bändi tietää paremmin

julkaistu lyhyempänä versiona Sue-lehdessä 4/2006

Naivistisen ilopopin 10-vuotias turkulaisihme Tv-resistori on tehnyt albumin, jonka nimi on sukulaisuussuhteessa Elvis-elokuvaan. Muita yhteyksiä rockin kuninkaaseen ei taida löytyä.

Maaliskuussa ilmestynyttä kakkosalbumia Serkut rakastaa paremmin kutsuttiin kommentoimaan rumpali Aleksi, joka on pitkälti vastuussa Tv-respan soundista tuotannollisessa mielessä. Heti alkuun meinasi tulla riita, kun kutsuin yhtyeen musiikkia lo-fi popiksi.
– Ei uudessa levyssä ole meiän mielestä mitään lofia, koska kaikki äänitykset ja miksaukset on tehty mahdollisimman hyvin. Ennen oltiin lofia, koska ei ollut hyviä laitteita eikä taitoa.
– Tällä levyllä ei etsimällä etsitty synasoundeja, vaan otettiin kaikki irti tänhetkisten soittimien harmoniasta. Nykyiset synat kuulostaa toistensa kanssa erittäin hyvältä. Rummut yritetään pitää mahdollisimman yksinkertaisina, mutta sellai, että biiseissä olis kuitenkin edes yksi rumpukoukku.

– Luonnollisuus oli kuitenkin yks avainsana tällä levyllä. Inkkaridiskossa (Intiaanidisko, debyyttialbumi 2004) vielä tuli aikasta paljon muokattua soundeja tietokoneella. Nyt semmoista muokkausta oli hyvin vähän.
– Tätä levyä miksatessa ei mietitty, että miltä bändiltä olis kiva kuulostaa tai että millaista tunnelmaa pitäis luoda. Kaikille soittimille haettiin omat paikat ja jos kuulosti paskalta, niin äänitettiin uudestaan. Meidän levynteko on siinä mielessä pitkäaikaista hommaa, että kaikki jutut – äänitys, miksaus ja masterointi – tehdään samalla hetkellä. Joten koko ajan oltiin perillä siitä, missä mennään ja minkälaiseksi biisit muuttuvat. Tai ei siis samalla hetkellä tietenkään voi tehdä niitä kolmea asiaa, mutta äänityksissä ei edetä mihinkään ennen kuin varmaan tiedetään, että tietty soitin kuulosta 100% hyvältä.

STRESSITÖNTÄ RAKENTELUA

Äänitysprosessi kesti kaiken kaikkiaan viisi kuukautta ja äänityspaikkojakin oli seitsemän.
– Semmonen ei meille toimi, että mentäis studioon kahdeksi viikoksi äänittämään ja sitten miksattais vaikka viikko ja sitten levy olis valmis. Pikkuhiljaa pitää rakennella eikä äänittelyssä tartte stressata. Jos ei jotkut jutut toimi, niin sitten koitetaan toista juttua. Jos ei mitenkään lähde hommat vetämään, niin sitten luovutaan biisistä.
– Esimerkiksi Oon pahoillaan, sen lupaan -biisi on käynyt läpi täydellisen muodonmuutoksen. Alussa se oli semmonen karvahattumotown-biisi, soitettiin aika paljon sitä keikoillakin. Sitten hiljalleen soitinnukset muuttui, kun yritettiin päästä biisin ytimeen, kunnes siitä lähti rytmiryhmä vittuun ja laulumelodiat meni täysin uusiks. Me tehdään kaikki mitä tarvii tehdä, jotta biisi toimii. Tai Ykähän (Yrjö, laulaja-kosketinsoittaja) biisintekijänä päättää, että mitä biisejä äänitetään ja mitä niille tehdään. Me muut vaan katotaan vierestä ja odotellaan uutisia.

Perinteisiin studiotiloihin turvauduttiin vain alkuvaiheessa, niin kuin nykyään useasti tapana on.
– Rummut äänitettiin oikeassa studiossa, mutta loput milloin missäkin. Paikat valikoituivat sen mukaan miten saadaan jäsenet parhaiten paikalle. Kunhan oli mesta oli riittävän hiljainen ja kaiuton, niin se kävi hyvin äänitykseen.
– Mukavinta oli vokaalien äänittäminen Päivin (toinen laulaja-kosketinsoittaja) vanhempien rantasaunalla Merimaskussa. Samalla kun Ykä ja Päivi kävivät laulumelodioita läpi, niin minä iskin lisää puita takkaan. Semmoista leppoisaa äänittelyä jutustelun lomassa.

Tuottajaa kansissa ei mainita, mutta äänitys, miksaus ja masterointi on laitettu kolmikolle Aleksi, Sami Sänpäkkilä (levyn julkaisseen Fonalin pomo) ja Yrjö. Tarinatuokion aikana kävi ilmi, että Aleksin rooli levyn tuotannossa on ollut jokseenkin suuri, mutta siitä huolimatta yhtyeen soundista ei löydy viittauksia miehen suurimpiin suosikeihin The Bandiin ja Neil Youngiin.
– Juu, no, olishan se melkoinen veto tehdä synapoppia The Bandin tai Niilon kaavalla. The Band vaikutti tähän levyyn sillä tavalla, että käytin yhdessä biisissä sormivirvelikikkaa, jonka löysin Bandin ekalta levyltä. Mun korvissa levyssä on aika paljon samanlaista meininkiä kuin Tortoisen Standartsilla ja bob hundin viimeisimmällä. Niitä olisin käyttänyt ainakin referenssilevyinä, jos olisin semmoisia tarvinnut.

MILTÄ RESPA KUULOSTAA?

Kun jo alkuun kinasteltiin, niin en uskalla lainkaan kertoa miltä TV-Respa minun korviini kuulostaa, sillä en halua päätyä seuraavan haastattelun puheenaiheeksi.
– Kiinnostavaa olisi kyllä tietää, että miten helvetissä Sheikki sheikki -biisistä voi tulla Ladytron mieleen? Semmosta vertausta ovat muutamat ihmiset tarjonneet. Sehän on tosi hyvä bändi, mutta olis kiva että siihen verrattais semmosessa tilanteessa, milloin oikeesti kuulostetaan kyseiseltä bändiltä. Sheikki sheikki kuitenkin on ihan toiselta puolelta planeettaa. Me yritettiin viljellä Beckiä toimittajille, mutta ei ne semmoista tajunnut. Kuitenkin tosi moni juttu Sheikki-biisissä on pöllitty suoraan Odelay-levyltä.

Karkkiautomaatin sentään uskallan mainita, koska se kuuluu aina mainita Tv-respasta kirjoittaessa.
– Karkkiautomaatti soitti melko perinteistä punkkipoppia, paitsi viimeisellä levyllään otti vähän askeleita vielä popimpaan suuntaan. Sanotaan näin, että jos Karkkiautomaatti olisi jatkanut olemassaoloaan ja jäsenet olisivat hiljalleen vaihtuneet meihin, niin sitten voisi sanoa, että me jatketaan perintöä. Karkkiautomaatti oli hyvä bändi ja kaikki jäsenet on sitä kuunnellu ja keikoilla käyny, mutta yhtyeen esikuvat on kaikki kuitenkin ulkomailta. Joten itse me ei tunneta olevamme mitenkään kytköksissä Karkkiautomaattiin.

Nyt-liitteen jutussa otettiin esille Noitalinna Huraa! ja koska sekin on ajankohtainen Karkkiksen tavoin, niin uskaltaudun haastamaan riitaa tiedustelemalla ratsastaako Tv-respa trendiaallokossa. Aleksi vastaa vinoiluun vinoilulla.
– Toivottavasti ollaan vielä kauan olemassa, niin meidän levy-arvioista voi sitten kätevästi katsoa millaiset bändit milloinkin oli muodissa. Samalla voi sitten tarkistaa, että ratsastettiinko me trendien mukana vai tehtiinkö omaa musiikkia. Tämmösissä asioissa luotan kuitenkin siihen, että historia tulee osoittamaan bändien merkityksen. Turha nyt on miettiä, että miten ihmiset meihin suhtautuu.

Entäpä sitten nynnypop-luokittelu, joka myös lanseerattiin samassa jutussa?
– No, me ollaan nynnyjä, että siinä mielessä ihan osuvaa. Paitti jos Jallua juuaan riittävästi, niin kyllä rähinää löytyy, tarvittaessa. Olemassaoloa on turha pyydellä anteeksi, mutta kyllä tekojaan kannattaa katua. Emmä tiiä onk se sitten nynnyä?

BIISIT OVAT VIIRUJA

Serkut rakastaa paremmin julkaistiin – tai oikeastaan julkaistaan – myös vinyylinä. Ensimmäinen painos ehti käväistä näytillä, mutta sittemmin painos vedettiin takaisin.
– Painossa oli tapahtunut virhe, mutta kaikki on nyt hyvin, koska tehdas suostui korvaamaan sen. Uusi painos on tulossa mahdollisimman nopeasti myyntiin. Ei niitä virheitä kaikki välttämättä edes huomaa, mutta vittumaista viallista tuotetta olisi myydä. Virheellisiä myytiin varmaan joku 100 kpl. Ulkomaille meni niistä ainakin puolet eikä tiedä, tuleeko ne sieltä takaisin meille.
– Mä en itteasiassa tiedä mitä virheelliselle painokselle pitää tehdä. Hommat on vähän vaiheessa, kun Sami on parhaillaan kiertueella. Ei niitä virheellisiä ainakaan myydä, tuhotaan sitten vaikka mieluummin.

Vinyyli viehättää Tv-respaa ja ilmeisesti myös yhtyeen kuulijoitakin, sillä ennestään bändiltä on julkaistu jo 2½ vinyyliseiskaa.
– On kiva nähdä omat biisit selvinä viiruina, ja vinyylissä on vaan paljon mukavampi tunnelma. Vähän niin kuin sähkö- ja puukiukaan ero.
Mutta eihän vinyylikään ole enää ennallaan, jos tietokonevirhe sotkee vinyylituotantoprosessin?
– Juu, ja tietokoneellahan nää meidän levyt äänitetään, että ei tässä mitään analogihörhöjä olla.